M-Files mullistaa tietotyön tulevaisuuden tekoälyllä ja automaatiolla
Arvostetun 100 miljoonan euron jatkuvan vuosilaskutuksen rajapyykin viime vuonna ylittänyt yhtiö mahdollistaa ratkaisullaan tehokkaamman työskentelyn
Tietotyön automaation markkinajohtaja M-Files julkaisi tänään tuloksensa, mikä kertoo kuluneelle toimintavuodelle 20 % kasvua yhtiön jatkuvan vuosilaskutuksen liikevaihtoon (ARR). Kasvu rakentui uusasiakasmyynnistä, missä nähtiin viime vuoteen verrattuna peräti 64 % nousu sekä olemassa olevien asiakkuuksien laajentamisesta, missä kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 41 %. Onnistunutta tulosta siivitti myös lisääntynyt kiinnostus yhtiön ulkoisen yhteistyön alustaan M-Files Hubshareen. M-Filesin myynti kasvoi Pohjoismaiden alueella 26 % alleviivaten yhtiön jatkuvaa kasvua markkinalla. Toukokuussa M-Filesille myönnettiin arvostettu Centaur-status, mikä on merkki SaaS-yrityksille keskeisen 100 miljoonan euron jatkuvan vuosilaskutuksen rajapyykin ylittämisestä.
“Avain tietotyön tuottavuuden parantamiseen on automaatiossa”, M-Filesin perustaja ja toimitusjohtaja Antti Nivala sanoo.
“Mitä useampia toimintoja pystytään automatisoimaan, sitä enemmän tietotyöntekijöillä on aikaa keskittyä arvoa luovaan työhön. Automaatiolla voidaan poistaa manuaalisen tiedonhaun haasteita ja yksinkertaistaa päivittäisiä rutiinitehtäviä, mikä lisää työn tuottavuutta. Odotamme innolla, että pääsemme auttamaan asiakkaitamme informaatiokaaoksen selättämisessä alan johtavan automaatio- ja tekoälyratkaisun avulla.”
Tietotyön automaation aikakausi
M-Files kehittää automaatio- ja tekoälyratkaisujaan alan etulinjassa tarjotakseen organisaatioille mahdollisuuden työskennellä tuottavasti ja omia tietojaan mahdollisimman tehokkaasti hyödyntäen. Markkinoiden ensimmäisten toimijoiden joukossa M-Files täydensi tietotyön automaatioalustaansa generatiivisen tekoälyn ominaisuuksilla, jotka mullistavat tietotyöntekijöiden tavan automatisoida prosesseja dokumenttien luomisesta ja hallinnasta työnkulkujen automatisointiin, sisältöyhteistyöhön, yrityshakuun, tietoturvaan, vaatimustenmukaisuuteen ja jäljitettävyyteen.
M-Filesin oma generatiivinen tekoäly, M-Files Aino, auttaa tietotyöntekijöitä järjestämään tietoa, ymmärtämään dokumenttien konteksteja sekä hyödyntämään organisaation kaikkea tietämystä luonnollisen kielen avulla. Tämä lisää työn tuottavuutta ja tehokkuutta sekä parantaa työtyytyväisyyttä. Alusta pystyy tekoälyn avulla luomaan tiivistelmiä dokumenteista sekä tarjoaa mahdollisuuden esittää kysymyksiä dokumenteille riippumatta niiden alkuperäiskielestä. Tämä tehostaa tiedonhakua ja suoraviivaistaa prosesseja ja toimintoja, jotka aiemmin veivät tietotyöntekijöiden aikaa. Sujuvoittamalla prosesseja ja tehostamalla työn tuottavuutta M-Files Aino mullistaa tietotyön tulevaisuuden.
Dokumenttien automatisointi helpoksi M-Files Mentin avulla
Vuonna 2023 M-Files laajensi tarjontaansa hankkimalla uuden sukupolven koodittomaan dokumenttien automatisointiin pohjautuvan Mentin ja integroimalla sen osaksi M-Filesin alustaa. M-Files Mentin avulla tietotyöntekijät voivat suoraviivaistaa monimutkaisten dokumenttien luomista, järjestelyä, tallentamista ja hakemista. Tämä auttaa poistamaan informaatiokaaosta sekä parantaa merkittävästi työn tuottavuutta ja lisää työn mielekkyyttä.
Sitoutunut tuottamaan sijoitetulle pääomalle tuottoa
Vuonna 2023 M-Files esitteli parannetut integraatiot Microsoft Teamsin ja Microsoft Outlookin kanssa, mikä mahdollistaa saumattoman dokumenttien yhteistyöskentelyn niiden sijaintipaikasta riippumatta. Integraatiot helpottavat tiedonhallintaa eri järjestelmien välillä automatisoiden työnkulkuja. Microsoft 365 -käyttäjille M-Files tarjoaa integraatioiden myötä kilpailuetua, joka tuottaa merkittävää tuottoa investoinnille auttamalla luomaan parempia asiakaskokemuksia ja korkealaatuista työtä pienemmällä riskillä.
Forrester Consulting toteutti M-Filesin toimeksiannosta elokuussa 2023 tutkimuksen, jonka mukaan M-Filesin tietotyön automaatioalusta mahdollistaa yrityksen asiakkaille jopa 294 prosentin sijoitetun pääoman tuoton (ROI) kolmen vuoden aikana. Forresterin The Total Economic ImpactTM -tutkimus osoittaa, että yritykset, jotka hyödyntävät M-Filesin ratkaisuja yhdessä Microsoftin kanssa pystyvät tehostamaan tiedonhakua 50 %, nopeuttamaan ja parantamaan tietojen arkistointia 65 % sekä tehostamaan työnkulkuja 70 %. Lisäksi tutkimus osoittaa, että M-Filesin avulla voidaan pienentää liiketoimintariskejä automatisoidulla dokumenttien turvallisuudella ja vaatimuksenmukaisuudella. Tämä parantaa tietoturvaa ja auttaa hallitsemaan dokumenttien käyttöoikeus- ja säilytyskäytäntöjä sekä automatisoi vaatimustenmukaisuuteen liittyviä sääntöjä, mikä taas säästää aikaa ja vaivaa esimerkiksi auditoinneissa.
Tunnustusta alan kilpailuista
M-Files sai vuonna 2023 tunnustusta useissa alan keskeisissä kilpailuissa. CRN® listasi yrityksen vuotuiselle Cloud 100 -listalle ja M-Filesin ulkoisen yhteistyön alusta M-Files Hubshare valittiin vuoden 2023 KMWorld Trend-Setting -tuotteeksi. Lisäksi M-Files valittiin Vuoden yritykseksi Business Intelligence Groupin BIG Awards for Business -kilpailussa ja yhtiö saavutti kultaa B2B-kategoriassa Best in Biz Awards -kilpailussa sekä hopeaa teknologia/pilvipalvelu/SaaS-kategoriassa Globee® Disruptor Company Awards -tapahtumassa. M-Filesin perustaja ja toimitusjohtaja Antti Nivala sai Business Intelligence Groupin BIG Awards for Business -kilpailun Executive of the Year -tunnustuksen. M-Files nimettiin myös Great Place to Work -instituution and Fortune-lehden toimesta yhdeksi parhaista työpaikoista Texasissa. Valinnassa korostettiin erityisesti yhtiön poikkeuksellista työympäristöä ja työkulttuuria.
Toimivia asiakaskokemuksia
M-Filesin asiakkaat saavuttivat kustannussäästöjä sekä saivat tehostettua työn tuottavuutta hyödyntäen M-Filesin automaatioalustaa.
Charles River Laboratories, johtava lääketutkimuspalveluiden tarjoaja, hyödyntää M-Filesia optimoidakseen tutkimusprosesseja, saavuttaakseen ajansäästöä sekä vähentääkseen manuaalista työtä ja tehostaakseen kustannuksia. M-Filesin avulla yhtiö on pystynyt tehokkaasti optimoimaan sijoitetun pääoman tuoton (ROI). Tehostuneiden prosessien ansiosta Charles River on saavuttanut arviolta 2,4 miljoonan dollarin vuotuiset kustannussäästöt sekä työnkulkuja automatisoimalla pystynyt vähentämään vuositasolla 9 600 tuntia ylimääräistä työtä. DocuSign-kustannuksissa yritys on saavuttanut 326 400 dollarin vuotuiset säästöt.
“Ennen M-Filesia jouduimme käyttämään kolmea eri julkaisujärjestelmää. Yhdessä M-Filesin kanssa suunnittelimme yhden erillisen julkaisujärjestelmäkokonaisuuden, jota M-Filesiin kerätty tieto, dokumentit ja metatiedot ohjaavat. Tämä innovatiivinen ratkaisu nosti merkittävästi liiketoimintamme tasoa, Charles Riverin tieto- ja raporttitoimituspalveluiden Senior Director Jenith Charpentier sanoo.
Rahoituspalveluyritys Valeo Financial Advisors otti M-Filesin käyttöön tehostaakseen dokumenttienhallintaa ja varmistaakseen sujuvan työskentelyn. Tehostuneen hakutoiminnon seurauksena yrityksen konsultit säästävät viikossa keskimäärin 90 minuuttia työaikaa.
“M-Files tarjoaa meille sähköisen pääsyn dokumentteihin, mikä mahdollistaa merkittävästi tehokkaamman työskentelyn asiakkaidemme kanssa. Manuaalinen dokumenttien luokittelu ja dokumenttien etsiminen verkosta on vähentynyt huomattavasti”, Valeo Financial Advisorsin perustaja John Trott kertoo.
Tutustu tarkemmin M-Filesin tietyön tulevaisuutta mullistavaan automaatioalustaan varaamalla esittelyaika tai lukemalla lisää yhtiön palveluista osoitteessa /fi/.
M-Files lyhyesti
M-Files on johtava alusta tietotyön automaatioon. M-Filesin alustan avulla tietotyöläiset löytävät tiedon nopeasti, työskentelevät tehokkaasti ja saavuttavat parempia tuloksia. M-Files sisältää innovatiivisen metatietopohjaisen arkkitehtuurin, automaattisen työnkulkujen hallinnan sekä edistyneen tekoälyn. Kaiken tämän ansiosta asiakkaat pääsevät eroon informaatiokaaoksesta, parantavat prosessien tehokkuutta sekä automatisoivat tietoturvan ja vaatimustenmukaisuuden noudattamisen. Lisätietoja: www.m-files.fi
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
M-Files Oy: Eveliina Viinanen, Growth Marketing Manager, p. 050 360 6847, [email protected].